maanantai 22. huhtikuuta 2013

Punajuurilaatikko

Tein niin hyvää punajuurilaatikkoa, että täytyy yrittää kirjoittaa resepti muistiin kun vielä sen muistan. Ihan yksinkertainenhan se olikin, ja herkullista tuli.

Punajuurilaatikko

Noin kilo punajuuria
Iso sipuli
Puolisen kiloa jauhelihaa
Pieni pippurituorejuusto (Castello tai Mustapekka)
6 dl maitoa
3 munaa
suolaa

Kuori ja raasta punajuuret. Käsin raastamisessa oli aika hirveä homma, joten suosittelen tähän lämpimästi yleiskonetta heille joilla sellainen on. Pilko sipuli karkesti ja paista pannulla jauhelihan kanssa. Sulata tuorejuusto kypsään jauhelihaan. Tee munamaito ja mausta se suolalla ja halutessasi muilla mausteilla. Lado vuokaan kerroksittain punajuurta ja jauhelihaa ja kaada päälle munamaito. Paista 200 asteessa reilu tunti, mieluummin niin pitkään että pinta alkaa jo hiukan tummua ja laatikko on hyvin hautunut.

Pippurituorejuuston sijaan laatikkoon voi murentaa fetaa tai chevre-vuohenjuustoa, ja siinä tapauksessa lisätään myös pippuria ja kenties muita mausteita.

Kun punajuuret laitetaan laatikkoon raakaraasteena, laatikosta tulee melko kosteaa, ja pohjalla jopa lilluu hieman lientä. Minua se ei haittaa, ja tykkään tämän mehevyydestä. Punajuuret ovat ihan mahtavan terveellistä ja herkullista superruokaa!

1 kommentti:

  1. Kiitos reseptistä! Juuri punajuuren terveellisyyden takia olenkin välillä harkinnut niiden ostamista, mutta aina se on jäänyt tekemättä =D Nyt voisi jossakin vaiheessa yrittää rohkaistua kokeilemaan kun olisi joku reseptikin =)

    VastaaPoista