keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Vauvan helppo kauluri ja muuta pientä jämälangoista

Jämäkuu lähestyy loppuaan ja meinasi jo tulla paniikki saada jotain tehtyä valmiiksi, kun ei oikein ole ollut aikaa tehdä käsitöitä vaikka kaikenlaisia suunnitelmia on ollut. Jämälankoja on edelleen aikamoiset läjät, ja aion kyllä jatkaa niiden tuhoamista, vaikka jämäkuu loppuukin. Lupaan. Enkä osta uusia lankoja nyt. En yhtään.

Kun aika on ollut niin kortilla, oli pakko tekaista jotain nopeaa ja "aivotonta", eli pikkuisia vauvan asusteita. Lähipiiriin on syntymässä pari vauvaa loppuvuodesta, joten nämä menevät sinne lahjaksi ainakin jos tulee poikia.
Sukat ja peukuttomat tumput olivat ihan niin perusmallia kuin olla voi, samoin myssy on se perinteinen kypärämyssy helpolla pintaneuleella ja tupsulla. Kauluri on mukailtu tästä Dropsin ohjeesta, ja se olikin erityisen hyvä ohje jämälankojen tuhoamiseen; siihen voi kätevästi käyttää lyhyetkin pätkät ja lopputulos on melkeinpä sitä hauskemman näköinen, mitä useampaa väriä siinä on. Tässäpä helppo ohje:

Helppo kauluri vauvalle

Tarvitaan: mitä tahansa vauvalle sopivia lankoja 1-20 eri väriä, puolivuotiaan kokoon meni noin 50g. Puikot esim. kokoa 4 tai mikä tuntuu sopivalta. Itse käytin Novita Nallen vahvuisia ja aavistuksen paksumpia lankoja, jolloin tällä silmukkamäärällä tuli noin puolivuotiaalle sopiva koko.

Ota kaksi ensimmäistä väriä ja luo kaksinkertaisella langalla 24 silmukkaa. Neulo 14s ainaoikeaa ja käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, kiristä lanka napakasti ja neulo loput silmukat. Neulo 17s, käännä ja neulo taas takaisin alkuun nostaen ensimmäinen silmukka neulomatta. Sitten neulo kaikki silmukat edestakaisin.

Tässä oli ensimmäinen mallikerta / raita. Nyt vaihda toinen langoista eriväriseen jommalla kummalla kahdesta tavasta. Kuvan kaulurissa yhdistin vaihtuvat langat vahvalla siimasolmulla työn edetessä, jolloin ei tarvitse päätellä kuin alku- ja loppulangat. Kerran olen tehnyt samanlaisen kaulurin myös niin, että katkaisin värin vaihtuessa aina noin 10cm pätkän ja lopuksi tein pätkistä pienet tupsut reunaan. 

Jokaisen mallikerran jälkeen siis vaihdetaan toinen kahdesta langasta, niin värit nivoutuvat toisiinsa ja lopputulos näyttää kuin raitalangalla tehdyltä. Värejä voi vaihtaa järjestyksessä tai satunnaisesti ja sen mukaan mitkä jämät pitää saada kulumaan loppuun.

24 silmukalla neuloin 26 mallikertaa. Samantapaisilla langoilla olen neulonut 32 silmukalla 40 kerrosta (käännöt 17 ja 21s), jolloin tuli ehkä vuodenikäiselle käyvä koko.

Lopuksi ommellaan etusaumasta suunnilleen 2/3 kiinni, niin että pääaukko jää sopivan suureksi ja kaulurin saa puettua helposti.


1 kommentti: