lauantai 3. elokuuta 2013

Yksi lanka, kaksi huivia: osa I

Ostin jo kauan sitten tästä kivasta verkkokaupasta ihanan pehmoista, melko paksua sinivihreää villalankaa. Puikkosuositus on 5-6 eikä mikään toinen lanka näyttänyt olevan edes samantapaista, joten oikein meinannut löytää mitään ohjeita sen hyödyntämiseen.

Tulin siihen lopputulokseen, että lanka on täydellistä muhkeaan kaulahuiviin tai vastaavaan, joten metsästin sopivaa ohjetta, jossa neuletiheydellä ei olisi väliä. Ihan tavallista solmittavaa pitkää huivia en halunnut, mutta lopulta löytyi useitakin hyviä vaihtoehtoja. Koska lankaa oli 400g, päätin tehdä yhden kylmän sään muhkean huivin ja pienemmän kaulanlämmittimen.

Ensimmäisenä valmistui Squish-niminen huivi, joka on ihanan lämmin ja kätevä kietaista joko paksusti kaulan ympäri tai enemmän hartioille. Ohje on superhelppo ja sen muistaa saman tien ulkoa, joten tämä on hyvä "aivoton" työ telkkaria katsoessa tai matkalla. Neuletiheydellä ei ole väliä, joten tämän voi tehdä helposti mistä tahansa langasta. Minun huivistani tuli 88cm x 28cm + 14cm hapsut. Minulla oli 41 silmukkaa (ohjeessa 33) ja tein mallikerran kahdeksan ja puoli kertaa (ohjeessa 7).

Tässä on ohjeesta yksinkertainen suomennos, se ei siis ole oma ohjeeni vaan Ronda Hattorin ohje.

Squish-huivi

Luo sopiva määrä silmukoita, esimerkiksi 41s, joista 5 ensimmäistä ovat hapsuja varten ja 36s (parillinen luku) itse huiviin. Ensimmäisillä viidellä silmukalla neulotaan koko huivin pituudelta ainaoikeaa, ja lopuksi nämä 5s puretaan hapsuiksi.

Ainaoikein-raita: neulo 10 krs ainaoikeaa.

Reikäraita: neulo ensimmäiset hapsusilmukat 5s oikein, ja loppukerros *lk, 2o yhteen* (työn oikea puoli). Nurjalla puolella neulo kaikki oikein. Toista viisi kertaa eli kymmenen kerrosta.

Toista näitä kahta raitaa, kunnes huivi on sopivan pitkä. Itse aloitin ja lopetin ainaoikein-raitaan, se tuntui symmetrisemmältä. Lopuksi neulo 5s (hapsusilmukat työn oikeassa reunassa) ja päättele loput silmukat. Pura varovasti nämä 5s työn alkuun asti ja päättele aloitus- ja lopetuslangat. Helppoa kuin mikä!



Tämä huivi on melko paksusta langasta tehtynä ihanan muhkea, pehmoinen ja lämmin. Tykkään erityisesti siitä, että sen voi pukea vähän eri tyyleillä kääntämällä reunan kaulan kohdalta kaksinkerroin, tai antaa sen olla enemmän hartiahuivityylinen.

Huivin voi kietoa kaulaan sellaisenaan (pysyy kyllä hyvin) tai kiinnittää sen hiuspuikolla tai -klipsulla, rintaneulalla tai vastaavalla. Itse otin mustan muovisen hiussoljen ja maalasin sen turkoosinvihreällä kynsilakalla vähän paremmin huivin sävyyn sopivaksi. Kiva lisä huiviin, vaikka en tiedä tuleeko käytettyä.


Toinenkin huivi on jo melkein valmis, mutta luulen että tykkään tästä enemmän. Se toinen onkin ihan erilainen... pian siitä kuvia.

1 kommentti:

  1. Wau, tuon soljen kanssa tuosta tulee jopa juhlava - tyylikäs!

    VastaaPoista